Sulasolin Keski-Pohjanmaan piiri ry järjestää Kokkolassa uuden kuoromusiikin sävellyskilpailun.  Kilpailu toteutetaan yhteistyössä Keski-Pohjanmaan konservatorion ja Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto ry:n ja Kokkolan kaupungin kanssa.  Suomen Kulttuurirahasto on myös tukemassa hanketta. Kilpailun tarkoituksena on luoda Sulasolin  Keski-Pohjanmaan piiri ry:n jäsenkuoroille sekä muille maamme harrastajakuoroille uutta ”a cappella”  käyttömusiikkia taiteellisesta laadusta tinkimättä. Kilpailun huomattavalla palkintosummalla tavoitellaan mahdollisimman laajaa ja tasokasta osallistujajoukkoa. Sävellyskilpailun ensimmäinen palkinto on Kokkolan kaupungin lahjoittama nimikkopalkinto KOKKOKAIKU Sulasolin Keski-Pohjanmaan piirin 60-vuotisen taipaleen kunniaksi.

Kilpailussa on yksi sarja. Kilpailuteos voidaan säveltää  kuoromuodolle  SATB, SAB, SSAA, SSA, TTBB. Kilpailusävellyksen kieli on suomi tai ruotsi ja teoksen tulee olla ennen esittämätön ja julkaisematon. Kilpailuun saavat osallistua Suomessa vakituisesti asuvat henkilöt. Sävellyskilpailun ensimmäinen palkinto on 2 200 € (Kokkolan kaupunki), toinen 1 000 € ja kolmas 800 €.

Kilpailun tuomaristona toimii mahdollisen monipuolinen, eri kuoromuotoihin ja musiikkityyleihin perehtynyt raati:  Kari Pappinen, Keski-Pohjanmaan konservatorio (tuomariston puheenjohtaja), Kari Ala-Pöllänen, Juha Holma, Mari Sillanpää ja Johannes Ahlvik. Kilpailun sihteerinä toimii Esa Saari. Tuomariston valitsemat kilpailuteokset kantaesitetään syksyllä 2016 Keski-Pohjanmaan konservatorion 50-vuosijuhlien yhteydessä pidettävässä Sulasol Keski-Pohjanmaan piiri ry:n 60-vuotisjuhlakonsertissa 8.10.2016.

Kilpailun säännöt ja lisätietoa:
www.keskipohjanmaanpiiri.sulasol.fi
www.kpkonsa.fi

Lue säännöt myös tästä!
Tulosta mainos tästä!