Työväen juhlan vapun kunniaksi on avattu uusi verkkosivusto tyovaenliike.fi – Suomen työväenliikkeen sata itsenäisyyden vuotta. Sivusto tukee Tampereelle avattavaa Vapauden museota. Uusi museo avautuu 28.11.2017, jolloin tulee sata vuotta kahdeksan tunnin työaikalaista. Uusi museo kertoo itsenäisen Suomen rakentamisesta luokkayhteiskunnasta hyvinvointivaltioksi. Nyt avatuilla verkkosivuilla on muun muassa historia-artikkeleita sekä tapahtumakalenteri työväenjärjestöjen ohjelmasta itsenäisyyden juhlavuonna ja sisällissodan muistovuonna.

Verkkosivuston historia-artikkeleissa pääosassa ovat ihmisten tarinat. Arkistojen kätköistä ja museokokoelmista on valittu mukaan koskettavia tarinoita eri vuosikymmenillä eläneiden suomalaisten kohtaloista. Jokaisen tarinan yhteydessä on nähtävillä siihen liittyviä valokuvia, museoesineitä ja arkistojen asiakirjoja. Sivuilla voi tutustua esimerkiksi silkkiherneisiin, eli sisällissodan aikaiselta vankileiriltä salakuljetettuihin viesteihin. Nimitys silkkiherne tuli viestien muodosta. Silkinohuen paperin toinen pää poltettiin ruskeaksi ja viesti rullattiin pienenpieneksi palloksi. Silkkiherneiden avulla perheenisä sai pidettyä yhteyttä muuhun perheeseen. Sivuilta selviää myös, millainen kohtalo silkkiherneitä lähettäneellä perheellä vankeuden aikana ja sen jälkeen oli.

Sivujen tapahtumakalenteriin kootaan kaikki työväenliikkeen toimijoiden järjestämät merkkivuosien tilaisuudet paikallisista juhlista isoihin valtakunnallisiin tapahtumiin ympäri Suomen. Sivuille on tulossa aiheesta myös oppimateriaalia kouluille esimerkiksi historian opetukseen. Materiaaliin tulee historiallista lähdeaineistoa arkistoista ja niihin liittyviä tehtäviä. Tavoitteena on tarjota vaivaton mahdollisuus tarkastella aitoja lähdemateriaaleja, oppia niiden välityksellä lähdekritiikkiä ja pohtia lähteiden perustella tehtäviä erilaisia tulkintoja.

Sivuston on tuottanut Vapauden museo -työryhmä, joka muodostuu Työväenmuseo Werstaan, Työväen Arkiston ja Kansan Arkiston asiantuntijoista. Graafisen ilmeen on suunnitellut Alasin Media Oy. Työryhmän taustalla on Työväenliikkeen neuvottelukunta, jossa mukana on suuri joukko työväenliikkeen organisaatioita liikkeen kaikilta sektoreilta. Vapauden museo ja nyt avattu sivusto on saanut taloudellista tukea Suomi100-toimikunnalta sekä useilta työväenliikkeen toimijoilta.

www.tyovaenliike.fi


Lisätiedot: Työväenmuseo Werstas, museonjohtaja Kalle Kallio, puh. 040 716 7520 tai kalle.kallio [ä] tyovaenmuseo.fi